Tantraseksin aakkoset

Tässä artikkelissa kerromme, että mitä tantraseksi oikeasti on. Jokainen meistä on varmasti kuullut tantraseksistä ja ehkä ehtinyt sitä tavalla tai toisella kokeilemaankin. Monella on varmastikin sellainen käsitys, että tantraseksi tarkoittaa monimutkaisia ja notkeutta vaativia seksiasentoja ja vahvaa akrobaattista osaamista. Näin ei kuitenkaan ole asian laita.

Tantraseksin viehätys saattaa yhtäältä piillä sen lupaamissa ihanuuksissa: seksi tuntuu moninkertaisesti paremmalta aikaisempaan verrattuna, orgasmit muuttuvat järisyttäviksi ja miehelläkin on mahdollisuus saada useita (kymmeniä) orgasmeja putkeen. Nämä kuulostavatkin monesta varsin upeilta jutuilta, mutta ei se tantraseksin ydin ole myöskään paremmissa orgasmeissa.

Tantraseksi on osa tantrismia, joka ponnistaa hengellisyydestä ja oman itsensä tuntemisesta. Tantrismi lähtee siitä, että jokainen asia ja olio maailmassa on oma ykseytensä, joka kokee asioita omalla tavallaan. Tantraseksissä tämä näkyy esimerkiksi partnerin kuuntelemisena, erilaisina kokeiluina ja ennen kaikkea siinä, että seksipartnerit ovat tasavertaisessa suhteessa toisiinsa. Tämä tasavertaisuus ja toisen kuunteleminen on tietenkin ehdottoman suositeltavaa harrasti sitten tantraseksiä tai ei, mutta tanrismissa juuri nämä asiat saavat aikaa ihmeitä ja saavat harjoittajansa jopa näkemään maailman täysin uudenlaisena.

Tantrismi ja tantraseksi eivät ole mitään nykypäivän new age hömpötyksiä, vaan kyseessä on yli 5000 vuotta vanha itämainen uskonto tai filosofia. Kuten aikaisemmin sanoin, tantrismin pääajatuksena on se, että jokainen olio on oma ykseytensä. Jokaisella on oma energiansa, ja käytännössä tämä tiivistyy fraasiin: ”minä olen Jumala”. Käytännössä jokainen tantristi oma Jumala, joka ymmärretään universumin kaltaisena. Tämä tarkoittaa sitä, että tantristit ovat erottamaton osa ympäristöään, tai oikeastaan he eivät edes erota itseään ympäristöstään. Erinomaisen hyvin tämä asia näkyy tantraseksissä, jossa seksipartnerit ovat kuin erottamaton osa toisiaan. Tämä näkyy konkreettisesti asennoissa, joissa partnerit ovat kietoutuneena toisiinsa, mutta ehkä vielä näitä asentojakin tärkeämpi asia on se ajatusmalli tai ajatusmaailma, jossa egoistiset omaa etua tavoittelevat teot on jätetty kokonaan pois ja kaiken tekemisen lähtökohtana on se, että minä olen universumi, minä olen jumala, minä olen kaikkialla ja kaikissa.

Tämänlainen ajatusmalli ei synny aivan hetkessä. Eikä sitä voi ulkoistaa pelkästään seksiin. Tantraseksin saakin toimimaan todenteolla vain silloin, jos harjoittaa tantrismia myös muissa asioissa. Kyseessä on sen verran vieras ajatusmalli ainakin nykyaikaiseen länsimaiseen menoon verrattuna, että hyppäys tantrismiin vain makuuhuoneessa ei juuti ole mahdollista. Kyseessä on vuosien projekti, jota voi harjoittaa alussa arjen pienissä asioissa, kuten esimerkiksi siinä, että miten suhtautuu muihin ihmisiin tai eläimiin. Tärkeässä roolissa on myös erilaiset meditaatio- ja joogaharjoitukset, joiden tarkoituksena on vahvistaa ajatusta siitä, että itse on jumala, itse on universumi. Ja onhan se meditaatio varsin erinomainen tapa poistaa stressiä tässä nykyisessä niin kiireisessä elämässämme. Eikä sen tarvitse olla mikään maratooni, vaan voi kestää vaikka 5 minuuttia tai 15 minuuttia, joten sen voi toteuttaa vaikka aamuisin tai töissä tauolla.

Tantraseksi on siis paljon muutakin kuin ne voimakkaat orgasmit ja paremman tuntuinen seksi kumppanin kanssa.